Lapsille/kids

Rotsi

9 vuotta täyttävälle pojalle tehty 135 cm rotsi: Villa-kashmirkangas päälimateriaalina. Kaulukset, miehusta ja selkäkappale lammasturkista, hihat tikkivuorelliset. Hihassa ja selässä aidot 1950-luvun kudotut merkit: ”Napapiiri” ja ”Vuotso”. Hihoissa 5 cm pidennysvara. Käyttäjän kommentti: ”Kiitti, äiti, tämä ei kutita yhtään”.

Pikkuveljen riistanvartijan rotsi vuodelta 2008

Pikku-Aurooran paja lokakuussa 2011

Aiheena oli monimuotoinen perhe. Katsokaapa miten upeita perhekuvia espoolaisen Koivumankkaan päiväkodin lapset tekivät! Jokaiseen kuvaan liittyy hieno tarina omasta perheestä.

Lapset keksivät yhdessä sadun, joka kuuluu näin:

”Perhe leikisti”

Perheessä on kuusi lasta: Pepo 4 vuotta, Sisu 8 vuotta, Eevert 0 vuotta (vauva), Pönttö 6 vuotta, Miina 10 vuotta ja Antti 10 vuotta. Perheeseen kuuluu äiti Kirsi ja isä Jani. Heillä on myös kissa Eeva, koira Pihla ja lehmä Mansikki. He lähtevät metsäretkelle. Jostain löytyy seitsemäs lapsi. Hän on Reija ja hän on 100 vuotta vanha. Sitten he menevät kotiin.

Kotiin meni vahingossa lammas nimeltä Matti. He söivät puuroa ja menivät nukkumaan. Yö sujui rauhallisesti. Aamulla he menivät metsäretkelle ja löysivät vasikan. Heidän koiransa katosi, mutta onneksi koira löytyi.

Sitten he muuttivat punakattoiseen taloon. Talo sijaitsee Herra Hakkaraisen kaupungissa. He menivät sisälle taloon ja katselivat millainen se on. Koirakaupasta he ostivat uuden koiran nimeltä Supi joka on Nukkumatti.
Koira on valkoinen.

He menivät takapihalle ja siellä oli Mansikki-lehmä. Se oli tullut hulluksi juotuaan liikaa kaljaa kahvilassa. Se oli karannut sinne. Kalja oli kotikaljaa. Possu nimeltänsä Sika söi kukat.

Sitten tuli yö ja he menivät nukkumaan. Aamulla Mansikki oli tullut vielä hullummaksi ja se meni voittamaan formulakisat. Sitten se söi toisten talojen kukat ja kiipesi omalle katolleen ja söi ikkunaverhot.

Sitten perhe sai serkut kylään. Heidän sukunimensä on Siili. Siilin perheeseen kuuluvat Papparainen 66 vuotta, Jemina 18 vuotta, Seela 99 vuotta, Rasmus 7 vuotta ja Jorma 10 vuotta. Talossa lehmä oli yhä yläkerrassa. Serkut menivät yläkertaan ja he näkivät pyörtyneen lehmän.

Sitten Batman saapui katolle ja joi siellä kaljaa.

Sitten he menivät metsäretkelle ja löysivät sieltä kauniin yksisarvisen. Yksisarvinen on satuolento, se on hevonen jolla on yksi sarvi. Sarvessa on taikaa, mutta perhe ei tiennyt mistä taika oli siihen tullut. Tämän yksisarvisen nimi oli Siquik ja se oli 30 vuotta vanha.

Perhe meni kahvilaan ja he söivät siellä pullat. Pulliin oli laitettu porkkanaa ja ne maistuivat tosi pahalta. He menivät pois kahvilasta. He ostivat porsaan joka joi kahvia ja tuli siitä ihan hulluksi. Se piti palauttaa, mutta sitä ei voinut palauttaa sillä se karkasi. Se ei ollut oikea porsas vaan valeporsas. Sen sisällä oli ihminen joka tykkäsi kahvista.

Sitten perhe pakkasi laukut ja he muuttivat Amerikkaan. He ostivat käärmeen, mutta sepä olikin valepukulainen joka joi teetä.

Amerikassa heillä oli 19 lasta. Sitten äiti synnytti lisää lapsia joita olikin yhteensä 200. Niinpä äiti hoiti lapsia kauan.

Isä joi paljon kahvia ja tuli siitä kipeäksi. Sitten koko perhe osti lisää kukkia mutta Harmistus! Isä oli allerginen kaikille maailman kukille ja päivänkakkaroille ja orvokeille. Isää aivastutti.

Sen pituinen se.

Design From & For Kids

Design From & For Kids on Pro Puun muotoilukasvatusprojekti lapsille ja aikuisille. Siinä lapset suunnittelevat omaan elämäänsä sopivia kalusteita ja aikuiset puusepät ja muotoilijat sitten jatkokehittävät ja valmistavat niitä. Projekti toteutettiin Lahdessa 1.1.-2.4.2011. Näyttely oli esillä Pro Puu galleriassa maaliskuun ajan. Huippujuttu!
Minä olin idean alullepanija ja projektikoordinaattori. Tässäpä muutama kuva projektin helmistä:

lohikäärme-hylly
”Lohikäärmehylly”: Sitä voi pitää vessassa, ja siihen voi laittaa hammasharjoja
Suunnittelija: Iita Kuokkanen 4 v.
Toteuttaja: Puuseppä Heikki Saastamoinen

perhonen

”Perhoskaappi”: Perhosen mallinen kaappi omaan huoneeseen. Olen aina tykännyt perhosista.
Suunnittelija: Elsa Miettinen 6v
Toteuttaja: Puuseppä Esa Niiranen

tikapuutuoli
”Tikapuutuoli”: Sillä yltää korkealle, yläkaapille, jossa pidetään pipareita.
Suunnittelija: Mio Malmi 4v
Toteuttaja: Muoto2 / Mikko Kentta ja Kirsi Pasanen

pipon laatikko

”Laatikko hienon pipon säilytystä varten”: Laatikossa pipo vaihtaa väriä. Jos lapsi menee laatikkoon, hänkin muuttuu eriväriseksi. Taika tulee näkymätöntä antennia pitkin.
Suunnittelija: Tuomo Valola 5v
Toteuttaja: Muoto2 / Mikko Kentta ja Kirsi Pasanen

viirukaappi
”Viirukaappi”: Siinä on viisi hyllyä, leikisti. Siellä voi pitää lakanoita.
Suunnittelija: Vilma K. 6v
Toteuttaja: Puuseppä Markku Tonttila

kello

kello

”Puukello”: …se voisi olla musta, sitten tehdään tollanen…viisarit, kellonaika on yksi.
Suunnittelija: Lilli Kivilahti 4,5v
Toteuttaja: Janne Mujunen / Design Element


”Iso vasara”. Siitä tuli naulakko.
Suunnittelija: Lyydia 4v
Toteuttaja: Puuseppä Heikki Saastamoinen


Finnish Knitwear Design for Free

Vuonna 2009 sain Alfred Kordelinin rahastolta apurahan lastenneulemalliston suunnitteluun, valmistamiseen, ohjeistamiseen ja ilmaiseen levitykseen. Facebookissa on siis sivut nimeltä ”Finnish Knitwear Design for Free”, ja sieltä voi printata ilmaiset neuleohjeet suunnittelemiini neuleisiin. Tässäpä muutamia kuvia:

Flanellipaidalla vuoritettu neuletakki sekä pipo, jonka päälakikavennus on kuin suomenpystykorvan häntä (lähikuva alla)

Huomaa hento kiertävä vinoraita, joka on tehty leventämällä ja kaventamalla!

”Krookus”-neuletakki. Vino rotsimainen vetskari, komeat kaulukset. Kaulukset, hartialinja ja etukappaleet vuoritettu neulomalla käänteisesti (merseroimattomalla puuvillalla). Hihat neulottu samaan suuntaan kuin vartalokappale. Neuletakki on täysin saumaton lukuunottamatta vetoketjusaumaa edessä. Kaikki muodot on tehty leventämällä ja kaventamalla.

”Isoäidin neliöt”-neuletakki. Tässäkin neuletakissa saumattomuus on iloni! Neuletakissa on vain hihojen alasaumat.

Pieni menninkäinen isän sylissä on puettu saumattomaan hupulliseen uninuttuun. Värit on poimittu varjoisesta kuusimetsästä. Tässä neuleessa on hauska rakenne: Neulominen aloitetaan keskeltä edestä, edetään sitten kainaloon, tehdään hiha, neulotaan takakappale, sitten toinen hiha, kainalo, etukappale ja päätellään hellästi keskelle eteen. Sitten poimitaan hupun silmukat pääntieltä ja neulotaan huppu. Päälaki ”silmukoidaan”, jolloin siitäkin saadaan saumaton. Tämä nuttu on äärimmäisen helppo pukea väsyneen pikkunyytin ylle.




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Before you post, please prove you are sentient.

Mikä on krokotiilin neljäs kirjain (pienellä) ?